Vaikeudet ihmisen elämässä, moni sanoo että ne vahvistavat. Jos tietäisitte mitä kaikkea olen joutunut käymään läpi elämässäni, minusta on tällä logiikalla tullut varmaan särkymätön. Tuttu hengellinen laulu sanoo: "Niinkuin päiväs, niin on voimas aina. Tähän turvaan yhä uudelleen." Kokemukseni mukaan Jumala ei anna meille asioita kannettavaksi voimiemme mukaan, vaan voimia asioiden mukaan. Jumalalta ei ole mikään häpeä rukoilla lisää voimaa, Hän auliisti antaa sitä.
Jos luotat Häneen, saatkin huomata että ennen pitkää ne vaikeudet ovat kääntyneet hyviksi asioiksi elämässäsi. Hän pystyy kääntämään pahan hyväksi, mustan valkoiseksi, kuoleman elämäksi ja kirouksen siunaukseksi. Jos vain otamme Hänet elämämme tietä opastamaan.
Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus. Jumala on uskollinen. Hän ei salli teitä kiusattavan enempää kuin kestätte, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 1Kor.10:13
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti