Tulin uskoon kaksi kertaa

 

Olen taustaltani uskovasta evankelis-luterilaisesta perheestä, papin poika. Mutta sehän ei välttämättä takaa mitään, samat valinnat ja epäilykset ovat edessä uskovan perheen lapsilla, kuin muillakin. Ja papin ja poliisin pojista vielä sanotaan, että he olisivat niitä pahimpia. Oli mulla joskus 10-12 vuotiaana kaverina yks poliisin poika, me oltiin aikamoinen pari. Jumala kutsui minua ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti Helsingin olympiastadionilla vuonna 1987 Missio Helsinki -kokoussarjassa. Sen pääpuhujana oli evankelista Billy Graham. Olin tuolloin 13-vuotias.

En kokenut uskonratkaisua tehdessäni mitään suurta tunnetta, mutta seuraavina päivinä oli lähes pakonomainen tarve kertoa kaikille asiasta.

Pääsin Mission myötä mukaan nuorten raamattupiiriin, joka kokoontui pari vuotta. 17-vuotiaana menin karismaattisiin piireihin luterilaisessa kirkossa, ja ne tekivät minuun syvän vaikutuksen.

 

Jouduin vakavaan auto-onnettomuuteen 19-vuotiaana. Olin kaksi viikkoa tajuttomana teholla. Monet rukoilivat puolestani kirkkokunnasta riippumatta. Eräs opettajanikin oli yöllä herännyt kahdeksi tunniksi rukoilemaan. Kävin pari vuotta jälkeenpäin Järvenpään helluntaiseurakunnassa kiittämässä esirukouksista, jotka ovat kantaneet. Muistan kuinka eräällä miehellä tuli itku, kun hän näki minut siinä seisomassa omin jaloin, hän oli niin onnellinen.

Olen onnettomuuden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä ja siten vapaa oravanpyörästä. Jumala on ollut armollinen, sillä mitään näkyvää syytä työkyvyttömyyteeni ei ole. En ole esimerkiksi pyörätuolissa. Pääni sai kuitenkin pahimman iskun, joten minulla on aivovamma. Sen pääasialliset oireet ovat uupumus, puutteellinen keskittymis- ja oppimiskyky, sekä huono muisti. Aivovamma ei näy ulospäin, eikä ole älyvamma.

Vapaus oravanpyörästä on aiheuttanut myös kateutta. ”Miksi Samulin ei tarvitse?” on kysytty, kun ei ole ymmärretty koko pakettia. Kun onnettomuus sattui, olin opiskelija. Olin suorittanut 3,5 vuotta 4-vuotisesta kirkon nuorisotyön ohjaajan opinnoista. Melko pian palasin takaisin vanhaan oppilaitokseeni. Muuttuneena. Tämä olikin shokki opiskelukavereilleni. Yks sanokin että ”Sille vanhalle Samulle meillä oli paikka, mutta tälle uudelle Samulle ei oo paikkaa enää.” Koulussa kyllä opetetaan mm sairaalasielunhoitoa ja vammaistyötä mutta kun opiskelutoveri yht’äkkiä vammautuu, tulee aihe liian lähelle. Niinsanotusti iholle. Voitte vaan kuvitella miltä se minusta tuntui. Eikä siinä vielä kaikki, myös opettajakunta kyseenalaisti mun osallistumisen opintoihin. Yksilöllistä opetusta ei kuulemma voitu järjestää kun se tulisi liian kalliiksi (tämä tapahtui siis 90-luvulla). Missä on kristillisen oppilaitoksen aito lähimmäisenrakkaus, kun puhutaan vain rahasta? Kun talousjohtajalle selvisi että mun oppilaspaikasta tulee koululle 15.000 extraa - kaikki ongelmat katos sen siliän tien! Irwin lauloi: ”Raha ratkasee.”

Ihmiset on hirveän kapeakatseisia, eikä hyväksy erilaisuutta. Edes kristillisen oppilaitoksen teologi-opettajat, tai invalidiliiton koulutuskeskuksen opettajat.

 

Myöhemmin avioiduin ja alkoivat ruuhkavuodet. Seurakunta ja Jumala jäivät elämässäni todella vähälle. Tuli muutto pois tutulta kotiseudulta Lapin rajoille.

Elämä meni eri vaiheiden kautta siihen pisteeseen, että arki oli vain jatkuvaa kamppailua hengissä pysymisestä. Olin eronnut, itseasiassa jo kahdesti. Vieraalla paikkakunnalla olin asunut yli 10 vuotta, mutta en tuntenut naapureitani eikä minulla ei ollut ystäviä. Lapsetkin olivat jo muuttaneet pois kotoa.

Viimein polvistuin vuoteeni vierelle, laitoin kädet ristiin ja rukoilin: Isä, tapahtukoon sinun tahtosi. Enkä ole sen jälkeen Jumalalle vastaan sanonut. Hän johdatti minulle tahtonsa mukaisen vaimon, perheen, koko suvun ja kaikki ystävät — sekä lisäksi vielä omalta tuntuvan hengellisen kodin Sastamalan vapaaseurakunnassa. 70/80-luvulla me käytiin hiihtolomalla Juvalla yhdessä leirikeskuksessa, missä oli semmoset itsetehdyt laulukirjat alkuun: Sprii-kopiokoneella veivatut vihot. (joku jaksanut kammeta) Niissä oli monia vanhoja lauluja tuosta Lauluja Jeesuksesta -vihosta. Sitte jossain vaiheessa sinne tuli uudet, oikein painetut laulukirjat, mutta niissä oli vaan outoja, uusia lauluja. Ne oli mun mielestä huonot. Mutta täällä saa laulaa niitä vanhoja lauluja, mitä ei oo laulanut pitkään aikaan missään!

 

Olen joskus miettinyt, olisiko elämäni ollut erilaista, jos olisin tehnyt nuoruudessani toisenlaisia valintoja, esimerkiksi valinnut eri puolison. Pari varteenotettavaa kandidaattia mulla oli mutta… Aina voi jossitella, nimittäin kaikki henkilökohtaisen historiamme valinnat ovat kuitenkin johtaneet siihen, että olemme tässä nyt ja voimme kiittää Jumalaa. Minullekin on syntynyt helmikuussa ensimmäinen lapsenlapsi.

Joku aika sitten tein elämästäni aikajanan Excelillä: yhteen sarakkeeseen elämäntapahtumia, viereiseen niitä vastaavia vuosilukuja. Tein sen Excelillä siksi, että siihen on niin näppärä lisätä rivejä kun asioita tulee mieleen lisää ja lisää sitä tehdessä. Kielletyn hedelmän (Mac’in) käyttäjillä on varmaan joku oma taulukkolaskentaohjelma tähän. Kun olin saanut työni valmiiksi, ymmärsin että Jumala on johdattanut elämääni koko ajan, vaikka on tuntunut, että kuljen kaukana sivuraiteilla. Jokaisen kannattaisi tehdä tällainen elämän aikajana, vaikka ihan kynällä paperille.

Ja lopuksi, hellariystävääni lainaten: ”Jos elämässä tulee omaa tai muiden aiheuttamaa sontaa, ne laitetaan kaikki taivaan kompostoriin ja siitä tulee lannoitetta Jumalan ruusutarhaan. Se ei itsestään muutu hyväksi ja kauniiksi mutta voi kasvattaa meissä sitä hyvää ja kaunista.”